Aurinkovoima

 

8.6 klo 9 Huomenta!   Innostaisimme kaiketi liikaa toisinaan kertaamalla lisää tavanomaisia opinkappaleita, mutta toisinaan osallistumme laajalti liikkumaan lisäksi innostaen jokaista aloittamaan sisäisen kipuamisensa ulommas maailmanne arvoista.

Että siinä ajatellessanne ulotutte hyvinkin kertaamaan juuri niitä sellaisia olennaiselta osaltaan arvokkaita ajatelmia sillä ensin on vain lähdettävä matkaan, jolloin innokkaana jatkatte lisää ja sitten innostutte yhä kaiketi unohtaen jopa sen menetetyn elämänne kadonneen.

Että siinä sijassanne istutte ja katselette innokkaasti ilmoittaen juuri kävelevänne kohti laajasti katselemaanne kaipausta auringosta.

 

Sillä siinä ajatuksessanne kun suojaatte kulkuanne olettekin innoittaneet tarpeeksi kaivataksenne jotain muutakin liittymään olevaisuuteenne ja jatkatte polkuanne kuten kuka tahansa. Mutta silmiltä on piilossa se tosiasia että niin olettekin ryhmittäytyneet uudemmalle tasanteelle katselemaan useitakin portaita ylempää kaikkea, vaikka siinä melskeissänne suorastaan unohdattekin asian.

 

Kertaamme liikaa siis toisinaan ehkä jakeitamme mutta emme unohtaisi myöskään jakaa laillisia pysähtymisvaloja jokaiselle, sillä innostuessanne olette menettäneet lähes hallintanne omaan polkuunne jolloin liika määrä tietoa olisi haitallista. Kertaamme siis katseilta salassa hieman pidempään, jolloin innostutte kyllä saattelemaan katseitanne mutta sellaista joukkohurmosta ei sentään syttyisi luoksenne.

 

Uudistamme kansalaisianne kyllä sisältäkäsin, mutta ette tavallisesti edes noteeraa asiaa, vaan jatkatte uudistettuina kulkemistanne jolloin lisäätte aurinkovoimaanne kuitenkin lähes joka hetki myös toisille kansalaisillenne.

 

Siitä lähtien innostamme teitä jokaista aloittamaankin lisätuloja hankkimaan itselleen että siinä osallistutte kuten kuka tahansa työskentelemään joka hetki ainostaan juuri kaventaen sitä maallisen näkökulmanne näkemystä jostakin rahallisesta. Mutta niin innostamme jokaista sisältäkäsin hahmottamaan että huomaatte miten kannustatte itsekin ainoastaan henkisen pääomanne kasvua ja silloin lähdette vasta oikealle reitille penkomaan turmiollisia ajatuksia pois ajatuksistanne.

 

Sillä usea entinen näkökantanne on vain kuin pois pyyhkäisty lähes, jos uskallatte sellaisen ajatuksenmuotoisen siivouksen lähettää matkaansa.

 

Kertaamme näin päätössanat sillä olimme vähäsanaisia aiemminkin ja pidit siitä lähes paremmin kuin aikaisemmin joten jätämme keskustelumme lyhyeksi.

 

Katsokaa usein näkökantaanne kertoen jotain uutta jos tahdotte, mutta ehkä siinä ajatuksissanne keskellä alkaa jaloitella jokin uudenlainen toivomus kasteesta. Sen merkitystä emme tahtoisi vähätellä sillä ensimmäinen asia jonka polun alkuun se johtaa, on useakin eri maailma ja silloin näette miten johtavat ne askelmat yhä hämäräperäisimpiin alueisiin joita olette harvemmin katselleet tarkemmin. Unohtaessanne sen maallisuuden olettekin arvoisenne alueen hallintaan oikeutettuja.

 

Näkemiin, olkaa varovaisia edelleen kanssakulkijoidenne suhteen sillä osaavat kyllä sumuttaa edelleen kulkuanne toisaalle, näkemiin arvoisat kanssakulkijat. Olkaa terveitä ja pysykää totuudessa.

 

Write a comment

Comments: 0

saijankirjat@gmail.com