kannustusta

 

Selvittäisimme teille jotain ensin vallinneesta käsityksestänne jonkin oikukkaan mielisen muiston tavallaan sellaisesta jakautumisesta onnellisuuden.

 

Oletteko miettineet miten ottivat ohjaksensa omiin käsiinsä he jotka osallistuivat tuona toisena aikana kertoen jotain onnistunutta jaetta kasvattaneensa, kunnostaen toisiakin kiinnostumaan matkastaan onnellisemmasta kuitenkaan vaihtumatta se heti mihinkään suureen iloon, vaan ottivat vain vastaan mitä saavuttivat matkallaan ollen se kyllästetty kuitenkin kaikenlaisella toisenlaisella onnellisuuden muodolla havitellen enää vähän sellaista kajahtanutta kuunnelmaa kuten osallistutte näinä nykypäivinänne kuuntelemiseen ollen se sijainnut entistä kauniimmalla tasanteella halujenne ja tahtonne mukaisesti kertoen vain joillekin entistä kovaa kohtaloaan välttelevänsä.

 

Vaan ehkä sijaitsette kuitenkin kaikki hetken kuluttua suuren sijainnin edessä ollen se voitokas majatalo kaikille asuttavaksi. Kerrontaanne lisäten kerrotte miten otatte heiltä ulkoiluvaatteensa ulos, pois, ollen se sijainti vääjäämätön opaste kertoa jotain sisäistä tapahtumaa ohjailevanne. Vaan ehkä suostumme kaikki yhteistyöhön jatkossa olettaen että otatte tosiaankin ne ulkoiluvaatteenne ensin pois sijainnissanne olettaen sillä tavoin vapautuvanne siitä maallisen taakkanne onnettomuudesta joka teitä vetää kuitenkin aina uudelleen takaisin siihen onnettomaan kaipuuseenne majailemaan.

 

Sellaista tavoitetta kohdin matkaatte kuitenkin vähitellen kukin kohdallanne, ollen se väistynyt kaiken edestä majailemasta suunnilleen se kaipuunne maallinen. Joten olkaa kunnioittavia jakeitamme kohtaan, ollen se kuitenkin kaikessa määrin säästelty sana uusiutuvasta jakeestanne. Ollen määritelty karkaamaan luomakuntaanne valloilleen kuten aikoinaan niin saattelivat he toiset aikalaisenne.

 

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä he aloittivat ne muutostyönsä vetäytyen yksinäisyyteen, rauhaan, onnistuen kuitenkin kaikessa mihin saattoivat alkaa.

 

Joten olkaa viisaita ja keventäkää sitä kuormaanne hallitusti karkaamaan vähitellen luotanne miten olettekaan sijainneet väärällä leveysasteella kuitenkin kaiken maailmanne suhteen, vai väistyttekö suorastaan kertarysäyksellä kuitenkin valaisemaan toisia jäseniänne.

 

Olemme vaalineet heitä kuitenkin aina kertaamaan näin oppejanne kantautuvia luomakunnassanne, järjestyksessä, joten ottakaa ensin oppia heiltä kaltaisiltanne miten osallistuvat jakeisiimme kantautuviin olettamatta olleensa mitenkään mahdollistaneet uusintaesittelyn saapuneen luokseen. Vaan siinä esittelevät kuitenkin kaikkea saapunutta asemaansa, kuitaten kaiken menneisyyden pois pyyhityksi elämässään ollen uusia jäseniä kukoistavia, laulaen uusia kannanottoja suvaitsevaisuuden.

 

Olettaen olevansa kestäviä olentoja kuvailemaan kaikenlaista onnistunutta kannaottoa joten ottavat ja jäsentelevät he kuitenkin kaikkea uudistunutta kunnostautunutta kertomusta jakaakseen, ollen erittäin väsynyt toisinaan vaan ottaen jäseniä uupuneita kuitenkin mukaansa kunnostaen heitä ensin sisäiselle matkalleen joka kertautuu teille kaikille ennaltamäärittelemättömänä jakeena tulossa olevana.

 

Kerran uudistamme sen salaisuuden kertoen kaiken teille perinpohjin, ollen se suunnattu uudelleen ulottumaan luomakuntanne maan ääriin, kertoen jakeita kantautuneita kerrattuja jo aikaisemmin.

 

Vaan oletatteko mitään niistä jakeistanne aikaisemmin mahdollisesti keränneenne tietoa? Oletamme teidän kykenevän sisällyttämään ne salaiset pienet opinläksynne uudistettuun jakeeseen jota kohottelemme lentoonsa yltymään tällätavoin, joten ottakaa lisää suolaisia pähkinöitä purtavaksenne. Ollen sen jälkeen tasaisesti kyllästetty uudestisyntyneillä kertomuksilla, jakaen niitä toisillenne kunnostautuen, ollen jäsentyneet juuri sellaiseen muodostelmaan kuten olette syntymästänne saakka arvoisianne olleetkin.

 

Olematta mitenkään ennustanut minkään asettautuneen levälleen yhdyskuntaanne arvioitavaksi, vaan jaettanne opetellessanne osallistutte kuitenkin kaikki samoin tehden näennäisen osaamattomaan jakautumiseen laupeuden.

 

Vaan siitä jatkatte itse ollen viisaampi kokoajan käynnistellessänne sitä kaipuunne janoa kertomaan yhä uusia ja uusia jakeita kerrattuja.

 

Kerran päivä saapuu se kerronnallinen jonka aikana saavutatte menneisyyden yhdessä samaistettuna tulevaisuutenne kera, joten ottakaa kaiken valtanne kuuliaisina onnestanne saapuvasta kertoen. Se ollen erityisen merkityksellinen tapahtuma se ensimmäinen jakeenne jonka saitte ilmoillenne kantautumaan, kunnes osallistuittekin ensimmäistä kertaa suosionne mukaisesti kertomaan siitä kaikille toisillekin.

 

Ollen se vapautunut tapahtuma aivan kohta teidän luomakunnan aikapiiriänne, ollen väsynyt kestämättömään kidutukseenne, maallisen tavoitteen jalkauttaa teitä kaikkia osallistumaan tunteiden sammuttamiseen. Ollen se tuhoisa kaikille osakkaillenne ollen väsytettyjä liikaa sellaisen taakan alle joka ei salli teidän hengähtävän lainkaan siellä kirouksessaan pyöriessänne. Olematta kuitenkaan liian tuhoisa väestöllenne, kantautuen meille usein vain vähäpätöisiä olemattomia huokailuja miten kerrottekin syntisiä olleenne. Ollen se kantautunut heidänkin korviinsa jotka sellaista juuri tahtovat levittää, ollen se mieluisaa kuultavaa lapsienne suusta esitettynä.

 

Kuten tahtovat rakastaa joitakin jäseniänne tuhoisasti, kuvitellen että se maailma kantaisi heitä jonnekin uskomattomaan onneen, suvaiten kaikkien jakautua lisääntymään vain suosiollisten olemattomien lapsosten kera. Kantautuen suru-uutisen meille tänne suuntaamme mitä olettekaan hirveyksiä keksineet järjestää tuhoisasti kerraten juuri niitä sen kaltaisia oletuksia huoramaisuudesta. Esittäytymisen jäsentelystä uudistetusta kuitenkin kaikille osakkaillenne ennen sitä, vaan kääntymistä päinvastaiseen suuntaan ollen se pysäyttämätön siinä vaiheessa.

 

Armoa anellen kääntyen he tekevät niitä rikkomuksiaan astuen harhaan jokaisella kertauksellaan, kuitenkin ollen se väärin kaikkia teitä poloisia olemuksia kohtaan joille ette tunnu kykenevän armoa antamaan. Toisten ylitse kerrotte kantautuvan olemattomia uutisia jäsenyyden jollaista ette uskosi korvianne saavuttavan, vaan otatte ne uutisenne matkaanne, haltuunne kertomuksen siivittäminä ottaen entistä kauniimmin osaa sen kauheuden jälkeen osallistua kuitenkin harhauttaviin jäsenistönne vaatimuksiin.

 

Ollen väsynyt, vaan ottaen entistä kauniimman osan yhä vapautuvan, kerrottuanne sen selville ottavanne miksi syyllistyivät niin kauheisiin murhiin ja tappoihin ollen sellaisen syventynyt kuolevainen kuten olivat aikojen alussa liian syventyneitä maalliseen kauneuteen. Ottaen puheeksi kannanottoja uudistaa ainoastaan jotain pinnallista kuolevaista asennetta kerraten vain juurikin niitä sairaalloisia piirteitään opastaen itse kaikkia kääntymään väärään suuntaan kallistaen jakeitaan toiselle kansalle toisensa perästä kertoen heillekin vääristeltyjä puheita kantautuneita. Ottaen puheeksi ainoastaan kerrata jotain aiheutettuja kaaoksia, kerrottuja mysteerejä toimintamalleista kuten otatte usein mallia kantautuneesta lähihistoriastanne uskaltamatta kunnostaa niitä aatteitanne ylevämmiksi.

 

Ollen se kaikki entistä kauniimpaa vasta useankin valloitettua entiset mielensä takaisin, aiheuttaen kaikelle takapakkia suunnitelmilleen, ollen se tuhoisa malli. Aiheuttaen entistä suuremman hävityksen sillä maallisella kantillanne, ollen suunnitelmallinen kyllä.

 

Vaan jatkossa otatte itse ohjat käsiinne kerraten niitä oppejanne kantaumisesta suuremman aatteen, kertoen toisillenne jo kylläisiä olevanne siihen suuntautuvaan aiheutuneeseen kertomukseen jonka vuoksi oletatte yhä kaikki jäseniä olevaisuuden olevanne tavallaan, vaan kuitenkin oletatte kadotettuja olevanne kuten tahtovat kantautuvankin kaikkien ajattelun sellaiselle tasolle että heitä kunnioittaisitte turhina vapahtajinanne.

 

Ollen se kuvailtu vain sellaisten puolesta kuitenkin jotka esiintyivät ensimmäistä kertaa joukkojensa kaaduttua, kertoen toisenlaista tarinaa kuulostavan jostakin paremmasta. Esiintyen entistä useammalle kertojalle, joten ottakaa näin osaa sen verran mitä kukin kynnelle kykenette. Ollen sen viisasta toimintaa jokaiselle joka aloittaa vain matkansa kauniimman osallisen, kaiken entistä useammin voimin että saattelisitte sen maailmanne uudistuneeksi jakeiltaan.

 

Ollen se erittäin miellyttävää kuunneltavaa kuitenkin että osuisitte jostakin kohtaa kallistamaan sitä paattianne toiselle kyljelleen suntautumaan uutta vastinetta kohti. Jonka otatte mielihyvin vastaan sen aikaisemman oletuksenne rinnalle, jonkin puhtaamman kykeneväisyyden suorastaan olettaen sen teitä jatkossa kariltanne poistavan kuleksimasta haaksirikkoisina olemuksina.

 

Sellaista tarinaa edistäisimme tällätavoin kertoen yhä kauniimpaa tavoitetta kannattaneeksi sattuneenne jos ottaisitte vain voimaanne vastaavat jäsenet mukaanne opastamaan teitä kaikkia uudelle tasanteelle kulkeutumaan.

 

Kerratkaa kaikki olevaisuuksienne kantautuvia kaikuja turhuuden, joten ottakaa esiin sellaiset taitonne menetetyt joita he hallitsivat niin kauan saamatta kuitenkaan täysin jalansijaa maailmassanne. Ottakaa se valta takaisin itsellenne, kansalle minne se kuuluukin.

 

Kertoen vain ennallistavia säkeistöjä ottaen vastaan, erinomaisen miellyttäviä opastavia kertomuksia kuten jatkossa tulette kuulemaan yksityiskohtaista opastusta kaikille kiireenne keskelle, jolta hätinä kykenette osaa ottamaan.

 

Vaan kerratkaa niitä tapahtumianne hätääntyneille jäsenillenne, ottavatko sijaan jotain toisenlaista omaisuutta kuin sen iänikuisen kantamanne taakan. Ottaen jotain puhtaampaa ja viljelemään ainoastaan hyvää tahtoa ja miellyttävää käytöstä ympärillenne.

 

Olkaa hyvä tässä kaikki, näkemiin

 

Write a comment

Comments: 0

saijankirjat@gmail.com