pahuuden taso

 

Siinä esittelimme eilen joitakin asettamiamme määräyksiä kuten katsellessasi sitä iltataivaanne ilotulitusta, kuten tavoittelimme siinä jakeessamme määräten joitakin katselemaan miten ottivat heidät vastaan laskeutuessaan sieltä vuoren juurelta alas.

 

Kerrotte itse vai kerrommeko me mistä siinä oli kuvaus, kysymme?

 

Minä oletan että kyse oli Kristuksen kirkastumisesta, oliko se kuvaannollinen vai todellinen tapahtuma?  Selittäisimme miten teillä onnistutaan kyllä väistelemään joitakin kysymyksiä esitettyjä mutta siinä kohtaa onnistuitte asettamaan ne näkemyksenne uudelle kuvaukselle että sinäkin havaitsit siinä olevan kyse uudistamisesta, kuten tapahtuu aina uuden janan alkaessa henkilön elämässä.

 

Eikä siinä tarvita mitään ulkopuolisia olentoja auttamaan, vaan tapahtui niinä aikoina siten mahdollisesti kuitenkin väärin että tavoittelivat liian olematonta ajatusta välittävänsä jolloin ohjasivat joitakin alas vuorelta laskeutumaan eivätkä havainneet kertoa mistä siinä lopulta oli kyse tapahtumassa.

Jättivät avoimeksi sen lopputuloksen olivatko havainneet kenenkään kadonneen vai poistuneen luotaan.

 

Kerromme sen tapahtuman vahvistavan käsityskykyänne toisista olennoista kuitenkin että havaitsette sellaista tapahtuneen jo ennen muinoin.

Aikanne alussa olivat niin sanoittaneetkin sen ajatuksen olla jotain kauniimpaa muodostelmaa ihan itsellään tapahtuen jotain outoa käsityskyvyllenne. Sillä ottivat osaa toki jokainen sinä aikana osallistumaan kuka toivoi sellaista, vaan ehkä ottivat osaa kuitenkin vähitellen myös muut eivätkä suvainneet mielistellä heitä toisia jotka vartioivat tekemisiään suden tavoin.

 

Kerroimme jostakin yliluonnollisesta tapauksesta mutta oliko se tosiaan lopulta mikään yliluonnollinen. Olemme miettiväisiä miksi oletatte jonkin kauniinkin asian olevan kovinkin yliluonnollista vaikka voisitte ajatella miten on se kaunis kedon kukka, kuten olette itse.

 

Siinä vastustamme teidän ajattelutapaanne mitenkä kerrottekin olevanne kukistetut siinä mielialassanne, vaan oletteko edes koettaneet uudistaa mitään erikoista luoksenne?

Siinä sijaatte aina kauniimman kukkapedin illalla siirtymään vain hetkisen ajaksi luoksenne jos otatte ohjenuoraksenne kuvailla jotakin tapahtumaa todellisena, eikä irrallisena käsityskyvystänne.

 

Oikaisette niin sanotusti mutkat suoriksi jos kykenette sisäistämään sellaisen ajatuksen olemisesta kuvannut jotain katalaa orjan tapahtumaa jossa kerroitte heidän kukistaneen sen olennon vapauden josta olivat niin kovasti kiinnostuneita aloittamaan teidän jakamisenne vähempiarvoisiin ja menetettyihin olemuksiin joista valikoisivat eniten kiinnostavimmat jäsenenne kunnes olisitte kaikki valikoitu johonkin lokeroon eivätkä he enää antaisi kenellekään omaa vapauttaan vaan ottaisivat ne kahleenne esiin jolla tekivät aikoinaan niin paljon menetettyjä ihmishenkiä luokseen.

 

Hitler?   Sellaista juuri tapahtumaa esittelemme saapuneen teille ehdotuksissaan, olematta mitenkään edes kammoksuttu heidän puoleltaan että ottaisivat vapautenne luokseen tukahduttaen musiikillisen säkeistönne laulamisen jota toimitamme siis tällähetkellä.

 

Mutta siinä onnistuvat enää heikosti jakamaan teidän olemuksianne minnekään, koska ottivat liian kovan tavoitteen määränpääkseen olematta mitenkään kelvollinen enää laulajaksemme osakkaaksi.

 

Siinä onnistuvat kyllä sokaisemaan teitä kelvollisesti, mutta ovatko onnistuneet jatkossa. Sitä suomme epäillä että ottavat suuremmat kohdistetut kampanjat käyttöön olematta mitenkään varoittaneet sellaisesta tapahtumasta josta kertoisivat vasta ennenpitkää kun ovat jo ottaneet ratkaisevat askeleet tapahtuman käynnistämiseksi.

 

Siksi kerromme teille näitä asioita juurta jaksaen että ottaisitte sanamme vakavasti olematta pelännyt, vaan kuitenkin tietoinen maailmanne pahuuden tasosta joka on syvä, se meidän täytyy vahvistaa laskelmistamme.

 

Vaan se tavoite säilyy edelleen että teidät tulee säilyttää ihmiskuntana kuten olettekin eivätkä ohjailisi teitä enää miten tahtovat olematta edennyt itse missään henkisissä asioissa, kuten te tulette etenemään hyvin pian tapahtuen teille se jae josta olemmekin jo maininneet monesti.

 

Joten otatte nyt vaarin tästä tapauksesta kerrotusta olematta säikähtänyt, ollen kuitenkin varuillaan. Kerromme teille lisätietoja mikäli se teidän mielestänne on mahdollista kuulla, vaan otatte vain ne hoksottimenne käyttöön jatkossa ollen varuillanne tapahtumien edetessä. Sillä kaikkea saatatte kyllä nähdä ja kuulla olematta mitenkään varautunut sellaiseen, katsoen tarkalleen juuri siihen tavoitteeseen jota kohti olette syntyneet kävelemään. Kulkien juuri tavoittelemaan sellaista joka on teille ominta ja kätevintä kerrontaa.

 

Selitämme näin laajasti tavoitellen teidän uskomatonta luonnettanne, kertoen asiota joita meidän ei tarvitsisi valaista vielä tässä aikaisessa vaiheessa. Mutta oletatteko sen asian kanssa pärjäävänne, olemme huolissamme aina jaksamisestanne jotenkin huolehtien kuitenkin siitäkin asiasta miten teitä jatkuvasti opastamme kertomaan asioitamme jaettuja.

 

Ehkäisemme vapautuksia tapahtumasta liikaa, jolloin soittaisimme vain toisinaan joillekin paremmille valikoiduille henkilöille joten osallistutte kukin kuten tahdotte jos olette kaipaavia. Siinä meidän menetelmämme heitä vastaan, että sinäkin katselet iloissasi toisinaan menneisyyteen vaikka siellä tapahtui yhtä kauheita asioita. Ottamatta mitenkään kantaa, miksi ihmettelet niitä asioitasi viikosta toiseen, ottamatta elämäsi nurkasta kiinni ja palautumatta alkusijoillesi?

 

Asettelemme teille kyllä aavistuksia joita voisitte kuunnella olettamatta että teitä harhaanjohdettaisiin, joten ottakaa vain vastaan mitä lahjoja tahdottekin olematta mitenkään pelokas aavistuksistanne oivaltavista. Kerromme teille salaisuuksia luonanne, kertoen jotain alkuperästänne joten ottakaa valaisu käytöön mielessänne mitä se sattaisi merkitä. 

 

Luonanne kerromme teille uudistettuja käytäntöjä olematta mitenkään alkuperäiseen herraan verrattava olento kuten kuvailette sen jumalanne, joten otatteko väärät ajatuksenne ulos maallisesta ajatuksestanne. Ottaen käyttöön toisenlaisen oikeamman käsitteen jostakin korkeammasta kyllä, vaan ehkä sijaitsemmekin liian kaukaisina olentoina, mutta oletatte kyllä sijaitimme tunnistavanne ettekä ole siinä kohtaa väärässä.

 

Sijaitsemme todellakin kaukana luomakunnastanne olematta mitenkään erillinen ajatus kuitenkaan kuten olette huomanneet mutta oletatte samanlaisena pysyvänne toistaiseksi oletuksia muuttamatta joten kyllästytte ennenpitkää toistamaan niitä vanhoja lorujanne, tarinoita kannateltuja vuosituhansia joita ette mitenkään kykene omaksumaan koska ei niissä ole alkuperäinen sanoma enää jäljellä kuten olemme kertoneet tapahtuman käyneen miten sekoittelivat niitä edistäen ainoastaan oma tahtoaan jäsentelystä.

 

Kerromme teille uusinta tietoa aina kohdatessanne jonkin onnettoman esteen tiellänne, olettaen että sellaista tavoitetta tahdotte, mutta kerrotte kuitenkin valaisseenne asiaa toistekin istuen miettimässä entistä tarkemmin havaintojanne olettaen väärässä olleenne kuitenkin joten ottakaa vain hetki aikaa miettimiseen kuten usein teettekin tuumaillen päivän tapahtumianne joita olette läpikäyneet.

 

Kerromme sitten jatkossa lisää ole hyvä halusitko jotakin asiaa valaista lisää?

 

Jos te olette niitä jotka meidät loivat aikoinaan niin miten vanhoja olette että kykenette kaikki maailmanhistorian tapahtumat luettelemaan?   Sellaista tapahtumaa emme soisi kenellekään että epäilevät meidän olemassaoloamme, katsokaa ympärillenne ollen vaikuttunut kuitenkin kaikesta mitä näette, joten onko se teidän mielestänne vähäpätöistä?

 

Kerromme teille kyllä aikanaan miten polveudumme useitakin jälkeläisiä sen olennon joka meille kaiken jätti aikoinaan hallittavakseen, ottaen osaa alkutoimiin maailmankaikkeudessa kuitenkaan jäsentelemättä mitenkään erikoisesti mitään tapahtumia osalliseksi syntymäänne.

 

Vaan oli se kaikki tapahtuma niin nopea pamahdus ettei siinä laajenemisen katveessa kyennyt esittämään minkäänlaista toivetta mitä olisi tahtonut tapahtuvan, joten ottivat osaa sen minkä kykenivät olettaen että kaikki paikkansa löytää, onnistuen toimimaan juuri sellaisena alkusysäyksenä miten kertoivatkin teidän maailmanne alkunsa saaneen että tapahtui suuri pamaus eikä tahtonut kukaan ennustaa oletteko hengissä aikoinanne tulevina vai oletteko jonkin muunlaisia olemuksia.

 

Siinä katveessa pysytellessänne olimme mekin valppaina osallistumaan kaikenlaiseen jakautumiseen ymmärryksen ajassanne, ottaen osaa juuri sillätavoin että loimme teidät sinne maailmaanne jäseniksi ollen mielissämme oltuamme niin viisaita pysytelläksemme itse taka-alalla osallistuen kuitenkin kaikkeen jakautumiseen ja olemuksen muutokseen jossa saitte lopulta alkunne osallistuen kuitenkin kaikki yhdessä tapahtumiin eikä mikään ollut erillistä siihen maailman aikaan vielä.

 

Tavoittelitte useitakin näkemyksiä saavuttaaksenne joitakin olemuksia suunnitellen omistaa, jolloin keräsitte katsojia jäseniksenne uusista maailmoista kuten ymmärrätte että heitä toisiakin on olemassa kaukana siellä katseeltanne ulotttumattomissa ettekä koskaan havainneet heitä edes tekniikallanne joka on tosin täysin jälkeenjäänyttä kuten arvaattekin kohtalostanne puuttuneen se edistyminen joka kohtasi teitä maailmanne kohinassa.

 

Kerromme satuja, ehkä kuulostamme kauniilta plörinältä kuten hassusti ilmaisette mutta siinä osaattekin katsoa itse itseänne miten olettekaan viisas mietteissänne olematta hukkaantunut sellaiseen tapahtumaan että olettaisitte olevanne jostakin toisaalta kylvetyt kuitenkin kuten mahdollista olisi tapahtua.

 

Kerromme teille osallistuvamme teidän kyyditykseenne kyllä, mutta siinä salaisuus on paljon monimutkaisempi kuin mitä arvata kykenette, joten aloitamme sen jäsentelyn toisella kertaa.

 

Teillä oli se verkko?   Sellainen tavallaan juuri jäsennelty tavoite hallita kykyjänne kaikkea yhtäaikaisesti olematta erillinen kenenkään suhteen. Kestitsimme teidän arvoanne aina suuresti mielessämme, sillä ennustimme sen laajuutenne joskus kattavan koko luomakuntanne.

 

Joten ottakaa suuri mieli käyttöönne kun katselette kättemme opasteita miten olemme suvainneet suunnitella ja huolehtia kaikesta kuten olettekin niin laaja verkosto nykyään, olematta juurikaan silti laajempi mihin kykenemme auttamaan.

 

Valaisemme toisia jäseniänne kertomaan lisää alkuperästänne joten ottakaa havainto siis avuksenne, miten kertovat teille syntytarinaanne laajemmin kuin me ehdimme tässä jutustella.

 

Kanavoijatko kertovat?   Sellaista esittäisimme miten ottavat he jakaakseen omaisuuksiaan kuten ovat tutkineet kaikkea maailmassanne joten saatte arvoistanne asiaa kuunnella arvostetuiden tutkijoidenne osalta.

 

Ai tiedemiehet?   Sellaista juuri tarinaa kerrotte piankin miten kertovat teille ajoista aatteellisista, jolloin puutoksia oli niin mielessä kuin kyvyissäkin ottamatta liikaa osaa mihinkään osakkuuteen silloin. Mutta esititte toivomuksianne saada kuulla ja he kertovat kyllä, olemme suvainneet sen asian vielä varmistaa.

 

Koska saisimme kuulla?   Sellaista tarinaa emme osaa kertoa asioistanne tapahtuvista jäsentelyistä, mutta saatte sen takuuvarmasti kuten kertovat jo aloittaneensa valaisunsa.

 

Kiitoksia tästä, meidän jumalakäsityksemme saa siis pienen kolauksen.  Esittelisimme vastauksen muodossa kysymyksen miten olettekaan olettaneet hänen olevan pieni elävä olento, kuvaillen olevan pieni ukko mielessänne jota viljelette ajatuksissanne keskustellen hänen kanssaan toisinaan.

 

Vaikka olettekin valaisseet asian täysin väärin muodoin ajatuksissanne kertoen toisillenne kuvailleenne jotain olemusta puhtoista aatetta kuten olemmekin, mutta kerrotte toisinaan olettavanne kuuntelevanne ohjeita tuonpuoleisen ja sen vahvistamme olevan täten totta.

 

Mutta kerrotteko lisää toisinaan miten kerrotte itsellenne ohjeita joita toistelette kuten mantraa lauseissanne toistuvissa, kertoen ajatuksissanne muutoksista tulevista. Siinä esiinnytte aina kertoen itsellenne jotain valaisevaa käsitettä mielessänne pyöritelleenne, ottaen esiin niitä olettamuksia ja valiten niistä sen josta eniten pidätte mielessänne.

 

Kerromme teille kyllä ajatustenne lomitse mikä valaisu saattaisikaan olla se ainoa oikea vaihtoehto, joten tarkkailkaa muutoksia mielipiteissänne olematta säikähtänyt jos olettekin alati mielipidettänne muuttamassa, vaan aikojen mittaan tapahtuu se vakaus että osutte siihen yhteen ja ainoaan mielipiteeseen joka on täyttä totta kaikelta osin.

 

Kerromme nän vahvistavaa otettanne olevaisuudestanne ettei teitä vietäisi niinkuin pässiä nuoran perällä, mutta kerrotte itse olevanne viisaampia toisinaan ottamatta ajatuksiamme vastaan. Kerromme kuitenkin kunnes olette valmiita kertomaan totuuden päin kasvojanne ollen varautunut hyökkäyksiin ja kertomuksiin vääriin mielestänne, mutta sellaista se teidän elämänne tuntuu olevan alati, kertoen taruja ja oletuksia joista ette tahdo päästä perille ellette tahdo.

 

Sanoitamme näin kerrottavamme loppuun, ole hyvä kaunis ja eloisa jäsen olemuksesi. Näkemiin.

 

Write a comment

Comments: 0

saijankirjat@gmail.com