6.3

Olemme valmistautuneet esittelemään uudistavia lauseita jakaaksemme uudistamaan teitä sisältäkäsin kunnes omistatte ne siipenne valtavat ollaksenne tarpeeksi kunniallisia ottaaksenne sen mittaamattoman matkan takaisin, jolle lähditte aikoinaan liian kevyin perustein.

 

Sillä ensimmäisiä olentoja oletatte olevannekin kuten olette suvainneet katsella luomakuntaanne, vaan siinä tapahtui kuitenkin pieni viivästys kehityksessänne jolloin jäitte toiselle asteelle mitä koskaan ajattelimme olevan todellista. Mahdollistimme teille uudistuneita osakkeita jakavanne jolloin esittelittekin niitä uudelleen ja uudelleen mutta silloinkaan ette syttyneet siitä kipinästä jota teille varasimme, vaan otitte kampauksenne mukaisen tasanteen jolloin esiinnyitte alennettuina olentoina silmillenne.

 

Selitimme teille usein jotain sellaista kaipausta josta olette hyvin tietoisia vaan selitimme kuitenkin ensinnäkin uudistuneita jakeita sellaisessa muodossa jota ette suvainneet ymmärtää.

 

Siksi on tasanteenne vielä osin hapararoiva jalusta uskaltaa astua tuntemattomalle piirille josta ette mitään voi aavistaa, kuitenkin olette aiemminkin sellaisella sijainneet luomakuntana. Sillä ensin olette syntyneet suurenmoisiksi osiksi ajatuksen, jolloin osaatte jalostaa siitä ajatuksestanne uudistetun luomakuntanne ensimmäisen valopilarin, jolloin esiinnytte uudistuneina yhä paremmin jolloin esittelette uutta tavoitettanne suvaita kanssajäseniänne uudistuneina olentoina.

 

Sillä aikaisemmin ette suorastaan milloinkaan kyenneet sellaista näkemään miten olisitte suvainneet olla saman arvoisia olentoja toistenne suhteen vaikka todellisuudessa sellaisia olette. Mutta usein jäitte tavalliselle asteelle ajatuksissanne vaatien jotain toisenlaista oletusta suvaita kanssakulkijoitanne joita auttaisitte saapumaan toisenlaiselle ulottuvuudelle.

 

Sillä ensin on oltava se alku jolloin esittelette uudistuneita oletuksia josta siirrytte suvaitsemaan uudenlaisia olemuksia syntymään ja osallistutte uudenlaiseen tavoitteeseen suvaita joitakin yhä paremmin sillä ensin oletatte olevanne syventyneet saavuttamattomalle uudistamisen prosessille mutta yhä paremmin huomaatte miten kantaa se teitä sylissään uupumatta taistelemaan paremman valtakunnan puolesta jokaiselle.

 

Sillä ensimmäinen ajatus kaikesta oli suvaita kaikkea kaunista yhdistyneenä eikä sellaista tasannetta ole teillä näkynyt pitkään aikaan luomakunnassanne että olisitte yhdessä ottaneet niitä jakauksianne pois ilmasta roikkumasta ja olettaisitte kevyitä mieleltänne olevanne että syttyisi se halu ja innostus tavoitella uudistunutta jäsenyyttä kanssajäsentenne.

 

Uudistamme teitä sisältäkäsin siis kunnes itse osaatte säveltää kaunista jaettanne jolloin onnistutte vaivattomasti palauttamaan kaiken kimmellyksen ja innostuksen silmiinne ettekä suvaitse mitään sanomatonta pahaa sanaa edes luoksenne suvaita saapuvan mieleenne.

 

Usein jatkatte vain samaa rataa ajattelematta juuri sellaista parantavaa vaikutusta uudistusten jolloin osaisitte jaloitella vakaammalla maaperällä jolloin esittäisitte entistä jalomielisempää uudistusta jostain ajatusmallistanne kuluneesta.

 

Jaloittelette siis täysin itse emmekä sijaitse teidän suhteenne mitenkään läheisyydessä kuten pelkäätte toisinaan vaan olette aina olleet lyhyen etäisyyden matkan päässä luotamme ettekä lähteneet karkuun vaikka olette suurempia sanoituksia toisinaan kyllä jokainen päässänne kuulleet.

 

Toistamme niitä sanoituksiamme emmekä suvaitse mitään ilkikurista valloittaa, vaan olemme suvainneet jaloitella kuten teemme aina suvaiten vain kaunista jaloittelua säkeiden ottaaksenne osaa suuremmin jaloitteluumme kuten kuvailemme sitä tapahtumaa joka saa aikaan suruttoman siirtymisen suuremmalle tavoitteelle, väljemmille vesille suorastaan ajatusmallissanne.

 

Usein jatkatte suuremmin aprikoimatta jotain aikaisempaa tavoitettanne suvaitsemaan mutta ottaisittepa kerrankin osaa johonkin toisenlaiseen auttavaan jakeeseen, sillä usein jatkatte vaiti pysyen kaikesta kauniistakin ettekä osaa jaloitella sellaisella suvaitsevaisuudella kuten teille kyllä saapuisi helpostikin luoksenne uusi ajatus kohdistaa tavoitteenne uudelle kohdistuspisteelle.

 

Usein jatkatte vaivattomasti tavoitteenne luokse sitten kun se vain kajastaa edes jossain edessänne joten ottakaa valtavasti sijaa matkaanne jollekin uudelle ajatukselle kun lähdette matkaamme valtavaan. Otatte vain toisinaan osaa johonkin tapahtumaan jollaista toivoisimme teille kokopäiväiseksi tapahtumaksi olla mukananne jatkuvasti, sillä ennustatte itsekin osaavanne jotain yliluonnolliseen verrattavaa uudistusta. Vaikka ennustattekin käyttävänne sitä vain haparoivasti, vaan sijaitsette sen suhteen kyllä täysin ammattimaisina opastajina itsellenne.

 

Uudistamme näin jakeitamme tasaiseen tahtiin ja saavutamme ajan myötä erilaisen tavoitteen teille jokaiselle kunnes osaattekin jaloitella täysin valvomatta ja olla totta kaipauksessanne.

 

Selitämme aina liian laveasti sillä tahdomme teidän kuuntelevan tarkkaavaisesti ettekä saa poistua väärille tavoitteille sillä ensin on osa teistä saapunut liian monimutkaisesti ajattelemaan kaikkea, osallistutte useakin niin monin eri tavoittein maailmanne jakamiseen.

 

Kerromme kaskuja tavallaan kyllä, vaikka osaattekin aavistaa että kaikki on totta kuitenkin jatkuvasti ollen uudistunut se tavoitteenne syvin tahtomus havaita jatkuvasti uudistunutta jäsenistöä ettekä haluaisi enää tavoitella mitään niinkään maallista.

 

Sinulla olisi kysymys mielessäsi haluaisitko sen esitellä?

 

Kerroitte joskus että ympäristömme, luonto, pihapiiri kuuntelee tavallaan meidän toiveitamme ja edistää sitä tahtomme mukaan, mistä siinä oli kyse?   Selitämme teille uudistettuja havaintoja uudistuneesta tavoitteestanne uudistaa toisiakin matkaanne mukaan joten kuuntelette heidän mielipiteitään vaikka ette osallistuisikaan keskusteluun.

 

Uudistatte toisella tavoin kuunnellen ainoastaan jotain kaikua maailmanne jota ette normaalielämässänne siellä koskaan tavoita, vaan olette tavallaan sen kaiun ulottumattomissa hallinnoiden alkuperäisen mielentilanne mukaista jakausta tavoitteiden luoksenne saapuvien. Esiinnytte uudistuneina sellaisella tavalla jolla kerrotte tapahtuvan ihmeitä ja kummastuksia suorastaan että siinä uudistatte siis luomakuntaanne ympärillänne ettekä sijaitse millään väärällä tasolla vaan olette juuri oikealle virittäytyneet kuuntelemaan toisianne kunnes osaatte ne tavoitteenne uudistaa kertoen sen ulos mielestänne kunnes hekin toiset osallistuvat sellaisen jakamiseen.

 

Esittelemme teille uudenlaisen jakeen kumppanuudesta jonka jaatte kanssajäsentenne kesken joten olkaa kuulolla tavoitteidenne suhteen ovatko ne halutun mukaisia, sellaisia juuri kuten toivoisitte vai oletteko piinanneet vartaloanne suvaiten heikosti kehittää sellaista tavoitetta olla vapautettu uudistumaan sisäisesti.

 

Write a comment

Comments: 0

saijankirjat@gmail.com