Viesti 4.2 (toiveista todeksi)

 

Olemme valmistelleet ihmiskuntaa niin pitkään saapumaan luoksemme ettei meillä ole tämän kummempia keinoja teitä saavuttaa joten olkaa vaiti, kuunnelkaa, on kaikki mitä voimme haluta sanoa.

 

Vaan sillä ehkäisettekin niin paljon kaikkea pahaa ottamasta osaa elämänlaatuunne että olette selvillä vesillä aina, niin sanoaksemme. Selitämme useasti miten teille saattaa tulla yhtäkkisiä oivalluksia vaan siinä olettekin sitten täysin oikeassa myöhemmin selittäessänne toisille sattumustanne ja niin tulette olemaan viisaita jatkossakin.

 

Sillä ensinnäkin teille sattuu ja tapahtuu kaikkea kummallista luoksenne, ensin teillä on oletus jostakin suuremmasta jolloin esitämme tämän kaiken olevan ainoastaan luonnollista.

 

Mihin kaikkeen pystyisittekään jos vain tahtoisitte vahvasti, siitä pyydämme teitä ottamaan kukin oman selvyytensä.

Ensin teillä on halu josta iskostuu toivomus joka taas johtaa erinäköisten sattumusten kautta tapahtumaan.

 

Sillä ei teiltä mitään tule puuttumaan kuten olemme kertoneet, sillä ensin on oltava puhdas yritys olla jotain kauniimpaa kunnes osaattekin jalostaa suuremmin miettimättä niitä ajatuksianne sanoiksi sillä ensin oletatte olevanne itse kaikinpuolin viisastunut vaan ehkä siinä kuitenkin kuuntelette jotain suurempaa osaa maailmankaikkeudesta jota ette vielä osaa sanoittaa mitenkään todeksi itsellenne.

 

Ensin teillä syntyy satuja kuten ajattelette, jolloin esitättekin entistä suurempaa osaa niissä tarustoissa ettekä havaitse kaiken muuttuneen siten mahdollistaen ensimmäisen oman jakeenne syntymisen jonka saapumista olettekin odottaneet vuosikausia ellette jopa kauemmin.

 

Sillä kaiken osaatte jo mitä toisetkin ovat koskaan osanneet joten olkaa vaiti ja ymmärtäkää, siinä kaikki.

 

Selitämme lisää lähiaikoina sinulle Saija että sinulla on olemassa myöskin erinäisiä uudenlaisia taitoja pääkopassasi odottamassa teitä uudistumaan sillä osaat kyllä kaikkea kun vain tahdot, sellaistakin joka vielä kuulostaa onnettoman uudistuneelta jakaukselta luomakuntaanne.

 

Sillä ensin teille syntyy halu joka kilpistyy toiveeksi ja jota korostatte toteutumaan jolloin osaattekin jo havaita miten se teidän ympäristönne, luomakunta toimii että teillä on ihan kaikkea mistä saatoittekaan haaveilla. Ette osaa sitä taitoa vielä täysin käyttää luonanne mutta siinä on teillä kyllä kaikkea jännittävää uudistamista sitten kun olette huomioineet sen taitonne syntyneen.

 

Esitätte uusia järjestelmiä kehittävänne sekä uudenlaisia jäsenistönne parantumis keskuksia, juuri niin niitä terveyteen liittyviä uudistuksia kunnes olettekin itse säädelleet luomakuntaanne ja olette tyytyväisiä.

 

Sillä kaiken alku ja loppu on täysin omissa käsissänne eikä siinä teillä tule olemaan mitään erikoista luottamusta äänessänne vaan olette vain sen kehityksenne huippupisteen saavuttaneet siten loikaten kuka minnekin suuntaan erikoistumaan sillä osaatte kaikki tietenkin eri tavoin sellaista jotain lempiharrastustanne ettei siinä kenelläkään tule olemaan mitään erityisiä taitoja mainittavaksi vaan osaatte niitä kukin yhtälailla kuten kuka tahansa muu.

 

Siinä olettekin järjestäytyneet tänäpäivänä mainittavan pienilukuiseksi joukoksi kuten ajattelettekin vielä, mutta osaatte kyllä ne katseenne kääntää esiintymään toisella tavoin jäsenistössänne ollen luomakuntanne vertainen olemus jäsentyneitä ystävyksiä kaikin puolin.

 

Sillä ensin jollakin on tavoite ja halu olla jotain, josta joku toinen saa kimmokkeen ja sillätavoin etenette uudistumaan sisäisesti sekä muokkaamaan sitä luomakuntaanne erikoistumaan juuri tahtonne mukaiseksi. Esitämme teille uudistuneita jakeita kaiken aikaa joten osaatte valaista aina sitä seuraavaa askelmaanne varovasti seuraavaksi osallisuudeksi kaikkea jatkuvaa osallistumistanne elämänne matkaan.

 

Olette vapautuneempia silloin kuin nyt vielä, vaan esitätte ensinnäkin toisenlaista kulttuuria jatkossa eikä teiltä puutu siitä uudenlaisesta tavoitteestanne mitään erikoista sattumusta sillä olette hyväksyneet jo tavallaan senkin ettei teillä ihan kaikkea tyhjästä synny luomakunnassanne, että ovat he toiset ehkä hieman liioitelleet sitä jäsenyyttänne kaikkivoipaista että voivat elää kuten suorastaan lähtevät puitteistaan irti leijailemaan ilman vapauttavaa opastusta.

 

Sillä heillä tulee olemaan vaikeuksia pysyä tahdissannne kun alatte vääntämään lisää tehoja siitä kapineestanne kuten olettekin sitä pääkoppaanne toisinaan kutsuneet, sillä esitätte ensimmäisiä jäseniänne olemaan sujuvasti läsnä kaikessa mitä teettekin sillä esiinnytte suorastaan kaikkivoipaisen moitteettomina olemuksina, voimme olla tästä varmoja. Esiinnytte toisillenne tunnistaen aina kauniimpia jäseniänne joten yhdessä olettekin valoisa joukko uudistuneita olemuksianne.

 

Olemme tasanneet polkuanne nytkin tästä hetkestä eteenpäin joten ottakaa vain se voittoisa ensimmäinen askel pois kurjuudestanne, sillä tavoitteenne tästälähin on suorastaan valoisa olemus. Siinä teillä riittää etsimistä aluksi mutta siitä eteenpäin kaikki onkin mutkatonta taivallusta. Selitätte vain toisillenne miten onnistuitte joten osaavat he seurata matkaanne eikä teiltä mitään erikoista koskaan matkastanne puutu jäsenyyttänne vahvistamaan.

 

Esitätte toisenlaisia ajatuksia aluksi kuin mihin ovat totuttautuneet vaan siinä se jäsenistönne uudenlainen koetinkivi onkin, sallia jonkin uuden ajatuksen tulla suorastaan kantavaksi voimaksi elämässään eikä siinä teillä ole mitään vaikeuksia heitä enää milloinkaan ymmärtää kunhan pääsette sille samalle tasanteelle millä sijaitsittekin aikojen alussa olematta millään tavoin edistyneempi kuin joku toinen ajatustenne tasolla.

 

Esitätte vielä vastalauseita mutta ei siihen mene kauaa kun osaatte yhdistellä ne palasenne loksahtelemaan kohdilleen ja olettekin valaiseet entistä kauniimman maiseman iltatähdeksenne. Sillä usein katselette sinne taivaallenne ollen mielenkiintoisen olemuksen jännityksessä jolloin esitätte niitä toiveitanne tänne meille ettekä edes huomaa sellaista tehneenne, vaan olette kuitenkin valaisseet jotain kaunista mielessänne ollen täysin omaperäinen sen suhteen mitä tahdotte.

 

Usein teillä jää kesken kylläkin sellainen taivallus parempaa suojaa kohti, vaan siinä olettekin vapautenne orjia tavallaan että heillä toisilla jää jotain paitsi kaikkeudesta mutta sille emme mitään sellaista parantavaa vaikutusta voi teille luomakuntaanne esittää kuin mitä käytössämme on tällähetkellä.

 

Usein jäättekin paitsi siitä onnestanne mutta osaatte kyllä innostua pienistäkin onnen hippusista luonanne ja olette sillä tavoin jälleen osallistuneet hieman kauniimman päivän saapumiseen luoksenne osallistumaan toimintaanne.

 

Esitätte usein vastalauseita jostain täysin turhasta ajatuksesta joka suorastaan esittää teille vastalauseita takaisin ja silläkin tavoin osallistutte kuitenkin väsymättöminä uurastajina uudistamaan jäsenistöänne havaitsemaan jotain kauniimpaa olevan luvassa ja tulossa kuin tämä ainainen taistelunne jokaista ajatusta ja jäsentänne vastaan joka suorastaa teitä teille väärille kuljettaa usein unissannekin ettekä osaa perille taivaltaa tänne kauniimmalle puolelle.

 

Äärimmäisenä keinona käytätte jotain huumaavaa vaikutusta tuovaa eliksiiriä jota käytättekin holtittomasti vaikka siinä on kyse ainaostaan siitä pakenemisesta, emmekä voi teitä siinä kohtaa nuhdella ollessanne suorastaan voimaantunut sen aineenne vaikutuksen alaisena jolloin osaatte hieman aavistaa mitä elämänne voisi olla ilman jotain taakkaa ja vapautusta luonanne.

 

Sellaisen esitätte saavanne aina sitä juomaanne nautittuanne vaan sellaista täsmälleen se vapautus ei tietenkään ole, vaan siinä osallistutte ainoastaan humaltumisen tuomaan nautintoon eikä se ole mitenkään verrattavissa tähän tarjoamaamme taivaalliseen olemukseen, iloon.

Esitätte toisinaan suorastaan kyltymättömiä vertauksia olla jotain esiintynyttä uudistunutta olemusta suorastaan ollessanne sen aineen vaikutuspiirissä mutta silloinkin olette kuitenkin suojassa kaikelta kuten olette aina muulloinkin ettekä mitenkään tuuliajolla.

 

Selitämme näin pitkästi jälleen jotain teidän uudistumis prosessistanne joten ottakaa hetki aikaa miettiä mitä tarvitsisittekaan ensimmäisenä avustamaan luomakuntaanne.

 

Sillä ovat ne keinot moninaiset joita voisitte havaita kykenevänne käyttämään avuksi ja ovatkin todella jotain vertaansa vailla olevia keinoja lievittää myös sitä maallisen kaipuun tuskaanne jostakin korkeammasta tavoitteesta ettei teille jää mitään eriteltävää siinä oletteko maasta vai taivaasta tupsahtaneet suorastaan sinne pallollenne.

 

Esitämme näin teille parantavia keinoja suoriutua jäsenistönne kehittämässä järjestelmässä joka on täysin hukkaan heitetty mahdollisuus, joten ottakaa käyttöön mieluiten sellainen uusi tarjoamamme mahdollisuus olla ja kehittää jotain kauniimpaa.

 

Selitämme näin päätökseen joten ottakaa ensimmäinen tarvikkeenne jota tahtoisitte omistaa ja olkaa ystävällisiä, luokaa se luoksenne saapumaan. Selitämme näin loppuun, ole hyvä.

 

Minä haluaisin juuri nyt korjata hammastani, voiko sellaista tarviketta luoda?   Esittämämme asia on suorastaan verrannollinen juurikin siihen sellaiseen helpotukseen arkipäiväisessä taivalluksessanne joten esittämäsi asia on lähes toteuttamis kelpoinen jos olet siihen valmistautunut.

 

Sijaamme luoksenne sellaisen mahdollisuuden olla tervehtynyt jostain toivomastanne puutteesta tai tarpeesta joten lukitse se havaintosi toiveeksesi niin havaitset sen olevan totta jonain päivänä tulevaisuudessa sillä ensin oletatte haavojenne hoidon olevan suorastaan ylivoimaista sellaiselle joka ei sellaista päivittäin käytä toimessaan, ole siis ekspertti toimessaan. Mutta sellaisen taidon omistatte joka korjaa sen puutoksenne pikapikaa suorastaan esittämänne halun mukaisesti.

 

Olemme vapauttaneet sellaisen taikapiirin luoksenne jo siis aikojen alussa eikä teillä silloin ollut mistään sellaisesta puutetta kuten nyt.

 

Jäsentelette sen olemuksenne kuuluvan haaveisiinne, vaan siinä teillä onkin työtä haaveilla ja kehittää, mutta olette nyt suorastaan auvoisessa asemassa niin tekemään joten ottakaa tilaisuudestanne vaari ja käykää käsiksi sellaisiin ongelmiin joita teillä esiintyy ja joihin toivotte kovasti auttajaa.

 

Sillä ensin mainitsemamme käsitys suuremmasta voimasta on juuri se taikakapineenne jolla osaatte ne toiveenne suorastaan naurettavan helposti luoksenne kehittää.

 

Osallistutte ensimmäisten joukossa sellaiseen kokeeseen jossa saatte tavoitella ihan mitä itse tahdottekaan joten käyttäkää tilaisuus siis hyväksenne ja valmistautukaa vain ottamaan vastaan kaikki toivomanne asia. Olemme vapautuneita luonanne aina niin tehdessänne ja otamme mielellämme vastaan kaiken tahtomanne asian, toiveen esitetyn sillä osaamme niitä kyllä kauniisti käsitellä luoksenne saapumaan ilman välikäsiä.

 

Ole huoleti siis sen hampaasi kanssa, osaamme sen järjestellä luoksesi saapumaan. Ammoin valoisana aikana niin tehtiin ikäistesi parissa kyllä useastikin sillä ensin heillä usein särkyivätkin ne omistamanne esineenne joten ottakaa käsi pois suunne edestä sinä päivänä kun havaitsette olevanne uudistuneet myös sellaisen tapahtuman kautta että teillä onkin eräänä päivänä vain sellainen uusi jäsen suussanne.

 

Kuulostaa vähän huvittavalta?  Sellaisen voimme olettaa kuulostavan oudolta luonanne toistaiseksi mutta olette kyllä hyvää kyytiä kadottamassa ne oletuksenne ympäröivästä todellisuudestanne joten ottakaa vastaan.

 

Olemme sellaisen taikakeinonne teille kertoneetkin että ottakaa vain vastaan niin saatte.

 

Olkaa hyvä, päätämme.

Kiitos!

 

Write a comment

Comments: 0

saijankirjat@gmail.com