Viesti 7.1

Esitämme näin sellaisen tarinan jatkoksi jossa esiinnytte te itse pääsosassa eikä teitä siis tokikaan tuomita tässä mistään vaan saatte sellaisen taidon omistaa joka suojelee teidänlaisianne entiseltä pahuudelta siellä vallinneelta kuten ymmärrätte sen salaisuuden vallinneen jolta ette päässeet pakoon aikaisemmassa elämässänne mutta sekin aikausi on tulossa loppuun että teiltä mitään peittelisimme vaan saattelemme kuitenkin jäseniänne ja valaisemme entistä paremmin niitä heikompia jäseniänne mukaan liittymään.

 

Esitämme miten hallitsette useitakin kieliä omatoimisesti ja nyt osaatte jo tällaistakin jonka kerrotte olevan iltasatua suorastaan vaan sekin taito liittyy joukkoonne ja osaatte kaikkea muutakin. Sillä kannustamme teitä aina kertomaan suruja ja iloja luoksemme tänne maailmastanne sieltä joten olkaa huoleti että sellaisia tarinoita levittelisimme joita olette meille kertoneet iltaisin kun käytte salaa itseltänne kokeilemassa oviamme ja olette vaipuneita syvään horrokseen mutta kerrotte kuitenkin jotain tapahtuneen sellaista josta ette ole täysin tietoisia vaikka valveilla olisittekin useasti myöhään yöhön.

 

Selitämme näin joutuisasti tälläkertaa sillä sinulle on uusi asia, sellainen suuri jakautuminen osuuden joka saapuu luoksesi etkä osaa sitä jaotella yksin vaan meidän täytyy luonasi osallistua jakamiseen ja sellaisen taidon suot jo itsellesi että ota vain se kynäsi illallakin käteesi niin kerromme sinulle tarinan kaukaisista ajoista kunnes näitte mitä oli omavaraisuus suorastaan sen suhteen että kuuntelitte toisia vaan esititte kuitenkin oman päätöksenne ettekä siitä päätöksestänne siirtyneet minnekään sivuun.

Selitämme siis sinulle vasta illalla enemmän joten ole hyvä tässä viestisi.

 

--- (Olin liian väsynyt joten kanavointi ei enää onnistunut illalla sillä yritin myös kirjoittaa hieman eri tavalla.)

 

 

8.1  Haluaisin oppia kommunikoimaan paremmin ja pysyä siinä henkisessä tilassa, mitä voin tehdä?   Voisimme kannatella sinua alustamaan sen ajatuksesi sellaisesta harjoituksesta jota aloitit jo aikojen alussa ja jota olet jatkanut tähän päivään, vaan se hetkittäinen olemuksen harhautuminen on valitettavaa tietenkin kaikille sellaisille jotka tahtoisivat vallata enemmän henkistä sijaa elämäänsä.

 

Sekin jae hukkuu meillä toisinaan ainoastaan joksikin taustahöpinäksi että sinullakin saattaa aika ajoin olla vaikeuksia keskittyä halauamaasi tulokseen sillä kaikilla meillä on takanamme sellaista opiskelua ja yrittämistä että saatoimme vasta sitten alettuamme selättämään ne hankaluudet ja vastakkain asettelut maailmassa.

 

Sillä tavalla kauniisti pyrimme ne kaikki ongelmat ohittamaan ettei meille jäisi karmavelkaa kenellekään ja sillä tavoin esiinnyimme aina eniten eduksemme kun vain osasimme ne näppimme pitää erossa kaikesta alentavasta tietoisuudesta jota teillä siellä juuri paljon esiintynyt emmekä voi siinä sinua auttaa vaan voisimme halutessasi keinoja kalastella lisää joilla onnistuisit välttämään niitä karikoita elämässäsi esiintyviä, suotta sinä niistä vaikenet siten mahdollistaen ainoastaan sellaisen palaamisen alkuperääsi että sinulla löytyy kyllä vaihtoehtoja aina mitä haluat suorittaa ja sekin suoritus mitä nyt teet on kyllä aikamoisen harjoituksen takana eikö niin olekin?

 

Siinä esitämme vaihtoehtoina teille aloittaa vaikkapa laulamisen ja soittamisen sillä se harmonia loistaa kauas sellaisesta puuhasta ja soitamme mekin täällä aina usein toisillemme kauniita säveliä emmekä yksin jätä ketään lannistumaan joten elättele vain sitä harrastustasi jolloin voisit vapauttaa niitä säveliäsi etkä yksin jäisi milloinkaan kuten nyt tunnet olevasi eristyksissä ja olematon kansalainen.

 

Selitä meille lisää mitä tahdot omistaa jolloin estelemme sellaisten ominaisuuksien tarttumista kieleesi jotka esittäisivät toisenlaista kannanottoa. Selitämme usein teille turhaan kaikkea ja sitten selitätte väärin toisillenne että teitä huijattiin vaan sekin kostautuu aina se yrittäminen turhaan että te vain lannistutte ja olette suurimmillanne silloin vailla mitään helpotusta.

Sinullakin yhdistyy kyllä sitä auttamisenhalua ja omistamista toisiinsa mutta sinä vapautat kyllä enemmänkin sitä parempaa mielleyhtymää kaikesta kauniimmasta joten jatka vain sitä joukkotuhoasi siten että sinä vapautat heitä kahleistaan vapautumaan ja havaitsevat kyllä kaikenlaista uutta katseelleen kun vain jaksat uurastaa työssäsi ja kulkea vailla huolia.

 

 

Write a comment

Comments: 0

saijankirjat@gmail.com